25. vuotisjulkaisu 1963

Skannasimme 25. vuotisujulkaisun talteen, näin mahtavaa teosta ei voi päästää katoamaan! Skannerilla on pieniä ongelmia skandinaavisten merkkien kohdalla, joskus i ja l -kirjaimet ei erotu sekä valmiiksi tavutetut sanat on tietty hauskoja. Joitain palasia tekstistä myös puuttuu. Joudumme korjailemaan tuloksia manuaalisesti. Lukijat voivat kertoa havaitsemistaan korjausta vaativista paikoista palautesivun kautta. Ylläpito-oikeutetut jäsenet toimivat sitä mukaa kun korjattavaa tiedetään...

 -Vesa T

Toimituskunta:

EERO KOIVUMÄKI
KEIJO KOIVUMÄKI
PEKKA GRANQVIST
JUHO ANTOLA

HELSINKI 1963 SEITSENPAINOS OY

Soutumiesten puheenjohtajan tervehdys

Olemme nyt tulleet Soutumiehet r.y:n toiminnassa virstanpylväälle, jolle on syytä hetkeksi pysähtyä tarkastelemaan menneitä toiminnan vuosia. Seuran saavuttaessa 25 vuoden rastin soutu-urheilun hyväksi muistuvat mieleen ne vaatimattomat toiveet, jotka silloisilla aktiivisoutajilla oli suomenkielisen soutuseuran perustamisesta vuoden 1938 syksyllä. Toiveet toteutuivat kuitenkin sataprosenttisesti saadessamme sellaiset henkilöt kuin Leuto A. Pajusen ja Akseli Järvisen hoitamaan puheenjohtajan nuijaa ensimmäiset 11 vuotta. Heidän toimestaan saimme helsinkiläiset rakennusmestarit ja liikemiespiirit lahjoittamaan uudelle seuralle sen tarvitseman venekaluston, joilla veneillä olemme saavuttaneet useimmat Suomen mestaruudet toimintamme aikana.

Ajatukset, jotka 25 vuoden takaisena aikana liikkuivat soutajien mielissä olivat maamme järjestettäviksi saatujen olympiakisojen innoittamat ja tämä henki antoi myös oman sysäyksensä seuramme perustamiselle, mutta uuden seuran perustajat olivat myös lausumassa painavan sanansa Soutustadionin paikkaa määriteltäessä, jolle sijoituspaikka oli saatava silloiselta Helsingin kaupungin alueelta. Voimme nyt todeta paikan olevan kauniin luonnon ympäröimän ja keskeisellä paikalla kaupungissa ilman että meitä satamalaitteiden nostokurjet ja öljyiset vedet haittaavat niinkuin monilla seuduilla ulkomailla on asianlaita.

Hallituksen jäsenillä, toimitsijoilla, valmentajilla, kilpailijoilla, jotka vuosien kuluessa ovat tehneet epäitsekästä työtä ja vuosittain ovat uhranneet satoja ehkä tuhansia työtunteja soutu-urheilun ja Soutumiehet r.y:n maineen ylläpitämiseksi, on oma osuutensa seuramme 25-vuotishistoriaa kirjoitettaessa ja laadittaessa Suomen soutumestaruustaulukkoa. Olisi kuitenkin toivottavaa, että vanhat soutajat, jotka jättävät aktiivisen kilpasoudun, eivät jättäisi seuran toimintapiiriä kokonaan, vaan voisivat edelleen pitää iskulauseenaan "souda ja pysy nuorena" harrastamalla itse urheilulajia, johon oleellisesti liittyy aurinkoinen puhdas meri-ilmasto. Tämän terveellisen urheilulajin pariin, jossa onnettomuuksia ei ole tapahtunut, he voivat myös opastaa omat poikansa ja tyttärensä tietäen heidän siellä olevan poissa kaupungin pölyisiltä kaduilta varttuen terveiksi ja ryhdikkäiksi nuorukaisiksi harrastuksessa, joka muissa maissa on saavuttanut vankan jalansijan lyhyen kesän nauttimiseksi muullakin tapaa kuin vesiä rannalta katselemalla, vaikkakin sitä meillä tuhansien järvien maassa ei ole vielä täysin tajuttu. Veteraanijäsenet voisivat myös yhteiskunnassa saavuttamansa aseman nojalla olla avuksi seuran taloudellisen aseman vakauttamisessa, jolloin kaluston täydentäminen olisi huomattavasti helpompaa kuin nykyisin ja tälläkin hetkellä seuramme hankintaohjelmaan jo useita vuosia kuuluneet nelonen i.p. ja sisähankanelonen eivät olisi enää huolen aiheena.

Hallituksen katseet on aina tähdättävä eteenpäin. Nuorisoa on seuraamme liittynyt ilahduttava määrä, noki 50 nuorta haluaa ensi vuonnakin mitellä voimiaan toisten Suomessa toimivien soutuseurojen kanssa. Toivorikkaina lähdemme tulevaisuutta kohden. Se pohja, jonka seuramme Soutumiehet r.y. on näinä 25 vuotena rakentanut ei voi pettää, sillä onhan seuralla harjoituskalustoa, jolla nuorisoa voidaan kouluttaa ja kilpailukalustoa sen verran, että myös kilpailumatkoja voidaan suorittaa sekä seuralla kalusteineen katto pään päällä ja saavutetut kilpailutulokset nuorekkaan innon kannustimena pyrkiä yhä parempiin saavutuksiin.

Pekka Granqvist

25-vuotta Soutumiesten toimintaa

Soutumiehet r.y. täyttää tänä syksynä 25 vuotta. Luodessamme katsauksen tapahtumiin seuran tähänastisessa historiassa, voimme todeta, että siihen aikaan, jolloin Soutumiesten syntysanoja lausuttiin ei Suomessa käytännöllisesti katsoen ollut olemassa muita soutuseuroja kuin Helsingin Soutu-klubi. Tässä alkuaan ruotsinkielisessä sittemmin kaksikielisessä yhdistyksessä oli luonnollisesti myös paljon suomenkielisiä jäseniä ja näistä eräiden keskuudessa oli syntynyt ajatus riippumattoman suomenkielisen soutuseuran perustamisesta. Ennenkuin perustamispäätös kuitenkaan lopullisesti kiteytyi olivat jo pitemmän aikaa useat soudun harrastajat eri tilaisuuksissa keskustelleet tästä asiasta. Varsinaisen idean kypsyttäminen tapahtui "kellarikomitean" puitteissa, joka kokoontui Arkadiankatu 35:n kanoottiveistämössä tai jossain muussa satunnaisessa tapaamispaikassa. Mitään varsinaisia virallisia kokouksia tällä komitealla ei ollut eikä siihen myöskään kuulunut mitään vakinaisia jäseniä, mutta voitaneen tässä yhteydessä kuitenkin mainita tusinan verran nimiä, jotka useimmin olivat ottaneet osaa tämän uuden asian kehittämiseen. Näitten haaveillensa toteuttamismahdollisuuksista keskustelleila henkilöitä olivat mm. Pekka Granqvist, Keijo Turpeinen, Voitto Rantala, Toivo Kärkkäinen, Veini Heino, Sulo Nykänen, Jouko Koskinen, Osmo Koivunen, Harald Lindström, Tauno Räsänen, Voitto Kauppinen ja Oiva Räsänen. Näissä keskusteluissa esitettiin myös jo uuden ajatellun seuran omaa alaansa kuvaava nimi "Soutumiehet", ollen tämän nimen esittäjänä nykyinen seuramme puheenjohlaja Pekka Granqvist Mutta niinkuin kaikki hyvin ymmärrämme, soutuseuran perustaminen pääkaupunkiin ei taloudellisesti ole suinkaan mikään helppo asia sillä venekaluston hankinta, sen tarvitsemat suojat, harjoitustilat, kokoustilat vaativat määrätyn pääoman.

Tähän aikaan syntyi kuitenkin muutamia ulkopuolisia tekijöitä, jotka tekivät tilanteen uuden seuran perustamisia varten otolliseksi, sillä Suomi sai näihin aikoihin järjestettäväkseen Olympiakisat, jotka oli tarkoitus pitää vuonna 1940 sen jälkeen kun Japani oli luopunut kunniasta järjestää ne. Soutu kuului näiden kisojen ohjelmaan ja vasta uudestaan herätetty Soutuliittokin sai tuulta siipiinsä. Oli suunniteltava missä ja miten kisat oli pidettävä, miten järjestetään valmentautumiskysymys ja niin alkoivat vähitellen ajatukset Soutustadionista hahmottua. Soutustadion merkitsi myös venevajoja ja mahdollisesti myös muita tarpeellisia tiloja. Siellä saattaisi myös uusi ensiaskeleitaan ottava ja luonnollisesti hyvin vähävarainen seura löytää suojaavan katon itsensä ja veneittensä päälle.

Lopullisen sysäyksen uuden seuran perustamiselle antoi Saksan soutuliiton toiminnanjohtaja Erik Maak'in esitelmätilaisuus, jossa myös kellarikomitean jäsenet olivat mukana kuuntelemassa. Tilaisuuteen oli saapunut siksi paljon soudusta kiinnostunutta yleisöä, että hyvin voitiin pitää mahdollisena perustaa useitakin uusia soutuseuroja, jotka voisivat hankkia itselleen kilpailukalustoa ja näin saada kilpailutoiminnan vilkastumaan seurojen välillä järjestettävillä kilpailuilla, ja myöskin Suomen soutumestaruuskilpailujen järjestäminen olisi tällöin mahdollista.

Melko pian tämän tilaisuuden jälkeen eli 25. 10. 1938 kerääntyi joukko soudun harrastajia HOK:n Runeberginkadun kerhohuoneistoon neuvottelemaan uuden soutuseuran perustamisesta Helsinkiin. Tässä tilaisuudessa päätettiin uuden seuran perustava kokous pitää 31. 10. 38 hotelli Helsingissä, jossa kokouksessa sitten uusi seura perustettiin.

Uuden yhdistyksen jäseniksi kirjoittautui heti 60 henkilöä ja he olivat aktiivisia soutajia tai muuten soutua suosivia. Kokouksessa valittiin yhdistykselle hallitus ja hyväksyttiin sääntöehdotus sekä nimeksi otettiin tehdyn ehdotuksen mukaan "Soutumiehet ry.". Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin rakennusmestari Leuto A. Pajunen.

Koska koko maamme kilpailuvenekalusto käsitti silloin kaksi kilpailukelpoista venettä, ja vasta uudelleen toimintaan herätetty Suomen Soutuliitto ry ei myöskään ollut vielä ryhtynyt hankkimaan veneitä, oli ensimmäisenä tehtävänä hankkia vastaperustetulle seuralle kilpailukäyttöön sopivaa kalustoa. Jo noin viikko perustamiskokouksen jälkeen matkusti puheenjohtaja Pajunen yhdessä seuran sihteerin Väinö Eskolan kanssa Tanskaan ja Saksaan tutustumaan erinäisiin soutua koskeviin asioihin ja suorittamaan venehankintoja. Matkan johdosta sai seura ensimmäisen veneensä puoliulkohankanelosen "Merenneidon" monen soutumiehen ja mikseipä myös naisenkin ensimmäisen koulutusvälineen. "Merenneito" vietiin suoraan satamasta Suomalaisen Pursiseuran luvalla Nihtisaareen, jossa se sai olla heidän vajassaan suojassa yli talven. Vielä samana vuonna ennen joulua saapui maahan Saksan tunnetuimman veneveistämön Pirsch'in rakentama ulkohankanelonen "Soutumies", seuramme silloinen ylpeys. Sen lahjoitti seuralle 12 liikemiestä, joista 10 oli rakennusmestaria. Rakennusmestarien taholta olemme myöhemminkin saaneet useasti paljon apua.

Samoin kuin "Merenneito", vietiin kuukautta myöhemmin saapunut "Soutumies" Nihtisaareen, jossa se saatiin sijoittaa talvisäilytykseen pursiseuran paviljongin lasiverannalle.

Soutu-urheilumme sisäharjoittelun kannalta tällä Pajusen ja Eskolan matkalla oli myös laajakantoinen merkitys, sillä Tanskasta saatiin soutuakaan piirustukset, jotka olivat niin tuliterät, ettei niitä Tanskassakaan vielä oltu toteutettu. Toisaalta nämä olivat niin täydelliset, että niiden mukaan on maamme kaikki myöhemmin rakennetut soutualtaat tehty. Ensimmäinen puusta tehty koeallas saatiin Soutuliiton toimesta Olympiastadionille. Siellä Saksan valtakunnan valmentaja, kuuluisa Hugo Borrmann — joka muuten täältä lähtiessään vei uuden altaan piirustukset mukanaan Saksaan — antoi parin viikon aikana soutajillemme valmennusta sen aikaisessa soutu-tavassa, joka oli omaksuttu Saksassa käyttöön. Tässä soututavassa meillä sitten onkin pysytty kiinni.

Soutumiehet ry liittyi Suomen Soutuliiton jäseneksi 27. 11. 1938, jolloin seuran jäsenmääräksi merkittiin 63.

Todettakoon tässä yhteydessä Soutumiesten perustamisen alkuvaiheista vielä, että seuran merkin, kilpailu- ja verryttelypuvut sekä liput suunnitteli seuramme jäsen Tauno Räsänen.

Vuoden 1939 keväällä siirrettiin ulkohankanelonen "Soutumies" pois Nihtisaaresta ja tämä siirto suoritettiin päivää ennen Vappuaaton aamuna tapahtunutta Pursiseuran paviljongin paloa. Vene vietiin Soutustadionille, jossa venevajat olivat rakenteilla puolivalmiina ja ovettomina. Tällöin tapahtui tavallaan myöskin Soutumiesten nykyisen venevajan valinta, sillä vähän aikaisemmin samana päivänä oli Soutustadionille tullut Akademiska Rodd-klubben tuoden kalustoa ja sijoittaen sen nykyiseen kakkosvajaan, jolloin Soutumiehet sijoittivat veneensä sateen suojaan nykyiseen kolmosvajaan, joka sittemmin jäikin Soutumiesten vajaksi. Venevajat valmistuivat jo heinäkuun puoliväliin mennessä, mutta kaupunki vuokrasi virallisesti vajan Sou-tumiehille vasta 1. 6. 40 tehdyllä vuokrasopimuksella. Vaikka ulkohanka-nelosella näin oli hyvä onni Nihdissä se kuitenkin tuliteränä kärsi vaurion uudessa sijoituspaikassaan Soutustadionilla. Vajassa kaatuivat sähkömiehen raskaat tikapuut sen päälle aiheuttaen suuren vahingon, joka sähköliikkeelle merkitsi korjauskustannuksina summaa, joka vastasi neljännestä veneen arvosta.

Seuran ensimmäinen vene "Merenneito" sensijaan säilyi tulipalolta, koska se oli säilytettävänä Pursiseuran ulkovajassa, jonne tulipalo ei päässyt tuhojaan tekemään. Näin ollen oli seuralla käytettävissä vene harjoittelua varten Nihdissä, jossa kevään kuluessa soutua harrastettiin.

Keväällä 1939 lähetti Soutuliitto kuusi miestä Saksaan, Berliinin seutukeskukseen Griinauhin, jossa vuonna 1936 oli pidetty olympiakisojen soutukilpailut. Tälle matkalle, joka kesti kuukauden päivät, pääsi mukaan myös Soutumiehistä kaksi miestä, nimittäin seuran silloinen sihteeri Eskola ja Pekka Granqvist. Tästä matkasta oli seuralle erittäin suurta hyötyä, sillä he saivat koulutusta soututekniikassa sen ajan parhaan asiantuntijan Hugo Borrmann'in opastuksella ja samalla matkalla heillä oli mahdollisuus tutustua veneenrakennustekniikkaan. Tämän matkan koulutuksen voimme katsoa kantavan hedelmää vielä tänäkin päivänä seuramme hyväksi niin valmennustekniikassa kuin kaluston hoidossa ja uuden hankinnassa.

Kesällä 1939 toiminta tapahtui kuitenkin jo kilpailuineen Soutustadionilla ja tällöin Soutumiehet sai myös suururakan suorittaakseen, sillä heidän tehtäväkseen annettiin Suomen Mestaruuskilpailujen järjestäminen Soutustadionilla. Todettakoon näiden kilpailujen järjestelyistä, että tällöin suoritettiin kiinteät lähdöt käyttäen lentokoneen kellukkeille rakennettua ponttoonisiltaa hyväksi, mikä osoittaa kilpailujen järjestelyn korkeata laatua ja uuden seuran vireätä toimintatarmoa. Soudut olivat kaksipäiväiset, koska osanottajien määrä oli suuri, sillä olihan mm. laivastolla ja merisuojeluskunnalla runsaasti osanottajia valasvenekilpailuissa.

Kilpailutoiminnan kohdalla voidaan todeta, että vuoden 1939 aikana ei ehditty vielä varsinaisesti kehittää mestaruuksiin asti yltäviä joukkueita, vaan tapahtui tämä vasta vuoden 1940 puolella jolloin sensijaan saavutettiin sitten kaksi mestaruutta.

Uuden seuran uusi majapaikka Soutustadion valmistui lopullisesti 1. 12. 1939, jolloin talvisota alkoi ja näin jäi uusi laitos hetkeksi ilman käyttäjiään ja Soutumiesten toiminta supistui minimiinsä, sillä talvisodan ajan oli seuralla vain kerhoiltoja miesten ollessa "siellä jossain".

Vuosi 1940 toi mukanaan rauhan ja miehet takaisin kotiin omiin tehtäviinsä ja soudun pariin. Seuran toiminta lähti jälleen pyörimään ja siitä

- 5 -

osoituksena voidaan mainita, että 6. 6. 40 suoritettiin vesillelasku ja koesoutu ensimmäisellä käyttökelpoisella Suomessa vanerista rakennetulla yksiköllä, joka kasteessa oli saanut nimen "Lempo". Tämän yksikön seura lopullisesti osti omakseen 7. 8. 40.

Vuonna 1941 alkoi usean vuoden ajanjakso, jona syttynyt sota vaikutti omalla tavallaan rajoittavasti seuran toimintaan. Sotavuosien aikana ei maassamme järjestetty soutukilpailuja, mutta kilpailutauko ei kuitenkaan merkinnyt täydellistä hiljaiseloa seurassa, sillä nais- ja juniorijäsenet soutivat hyvin vilkkaasti ja armeijan palveluksessa Helsingissä olevat ja lomille päässeet jäsenet käyttivät myös ahkeraan soutukalustoa. Lisäksi kuuluivat ohjelmaan kerhoillat. Osoituksena siitä, että seura tosiaan toimi aktiivisesti-kin sodan aikana, voidaan mainita, että innostus soutuun ja varsinkin kapeisiin yksikköihin oli niin suuri, että Pekka Granqvist ryhtyi rakentamaan kolmen yksikön sarjaa vanerista. Tästä sarjasta saatiin seuran toinen vane-riyksikkö, joka ostettiin vuonna 1943.

Sodan jälkeen oli ensimmäinen rauhan vuosi 1945 yhdistyksen toiminnan kannalta erittäin vilkas. Soutumiesten jäsenyyteen kuului edelleen Holger Rönnberg, joka vuonna 1940 oli liiton veneellä saavuttanut seurallemme ensimmäisen yksikkömestaruuden, joten seuralla oli kiinnostusta yksikön lunastamiseen liitolta omakseen. Niin Soutumiehet sitten 24. 4. 1945 osti tämän veneen ja Holger Rönnberg saattoi englantilaisella yksiköllä jatkaa mestaruuksien hankkimista seuralle. Hintana tästä veneestä maksettiin silloisia markkoja 5.000. Tämä ei ollut kuitenkaan ainoa hankinta, sillä jo 29. 4. 45 ostettiin 65.000 markan hinnasta liitolta sen vuoden 1940 olympialaisiin hankkima edustuskahdeksikko, jolla Soutumiehille hankittiin jo samana vuonna Suomen mestaruus. Vene on myöhemminkin kunniakkaasti edustanut seuraamme ja sillä on saavutettu kaikkiaan kolme Suomen mestaruutta.

Seuraavana vuonna huhtikuun 1. p:nä ostettiin seuralle vielä 35 cm:n levyinen vaneriyksikkö 5.000 markan hinnasta. Soutumiesten toiminnassa voidaan tällöin todeta alkaneen jossakin määrin hiljaisemman kauden, sillä vanhemmat veteraanit rupesivat vuosien mittaan vähitellen vetäytymään syrjään ja seuran oli kasvatettava uusi polvi kilpakentille. Niinpä voidaankin todeta, että toiminnassa huomattavasti vilkkaampi vuosi oli vasta 1950.

Vuonna 1950 voidaan todeta hankitun jälleen venekalustoa ja niin myöskin mestaruuksia. Tänä vuonna ostettiin liitolta peräti kaksi venettä, nimittäin perämiehettömät kaksikot, joista toinen seuraavana vuonna uusilla hankaimilla varustamalla muutettiin pariairokaksikoksi. Veneiden hinta oli huomattavan korkea ollen se 111.000:—/kpl. Veneet saivat Soutustadio-

nilla pidetyssä kastetilaisuudessa nimet "Akseli" ja "Leuto" edesmenneiden seuran puheenjohtajien etunimien mukaan heidän lähimpien omaistensa suorittaessa kastamisen. Nämä veneet olivat ensimmäiset laatuaan maassamme ja näin ollen on ymmärrettävissä seuran pöytäkirjassa oleva merkintä, että päästäkseen soutamaan tällä venelajilla tuli jäsenen pystyä soutamaan 2000 metriä yksiköllä alle 9 minuutin, mutta niinpä tässä lajissa sitten saavutettiinkin ensimmäinen Suomen mestaruus. Mutta venehankin-nat eivät vielä päättyneet tältä vuodelta tähän, sillä vielä 31. 10. ostettiin uusi kapea yksikkö.

Vuosi 1952 toi mukanaan Olympialaiset maahamme ja tällöin oli Soutumiesten jäseniä myös mukana järjestelytehtävissä, mutta seuramme sai kunnian edustaa maatamme myöskin kilparadalla, sillä Koivumäen veljekset valittiin karsintojen perusteella edustamaan pariairokaksikolla maatamme näissä kisoissa. Tänä vuonna hankittiin seuralle myöskin uusi vene, nimittäin 29. 7. ostettiin Pirsch'in yksikkö 126.000 markan hinnasta.

Vaikka seuramme nimi on kovin miesvoittoinen, on Soutumiehiin siitä huolimatta kuulunut myöskin naissoutajia. Seuramme naiset soutivat Suomen mestaruuden ulkohankanelosella vv. 1950—1953 ja suoritetun karsinnan perusteella he olivat myöskin maamme edustajina Euroopan mestaruuskilpailuissa vuonna 1953 Kööpenhaminassa ja vuonna 1954 Amsterdamissa Bosbaan'in radalla. Naissoutajista on syytä myös mainita Inga Forsström, joka saavutti neljä Suomen mestaruutta yksiköllä.

Seuramme taloudellisen aseman tukemiseksi oli erilaisia suunnitelmia. Näistä eräs oli venevuokraustoiminta, jota oli jo useamman vuoden aikana suunniteltu. Myös Helsingin kaupungin urheilu- ja retkeilylautakunta tunsi kiinnostusta suunnitelmia kohtaan, ja kun toiminnan tueksi saatiin kaupungilta laina, voitiin ajatusta ryhtyä toteuttamaan. Venehankintoja varten olivat seuran jäsenet suorittaneet hinta- ja toimitustiedustelumatkoja maamme koko etelärannikon alueella. Veneenrakentajien lupauksista huolimatta ei veneitä kuitenkaan ensimmäisinä vuosina saatu, joten venevuokraus pääsi varsinaisesti toimintaan vasta vuonna 1957. Kymmenen puuraakaa saaristossa rakennettua venettä kyllästettiin ja kunnostettiin tällöin vuokraveneiksi. Tänä vuonna seuran jäsenet keräsivät myöskin varoja veneenkulje-tustelineen hankkimiseksi. Eri liikkeiden myötämielisen suhtautumisen johdosta saatiin tarpeelliset varat kokoon. Muutamat seuran jäsenet suunnittelivat telineen rakenteen ja tekivät myös sen pienoismallin ja työpiirustukset, joiden mukaan sitten eräät muutkin soutuseurat ovat rakentaneet omaan

käyttöönsä veneidenkuljetustelineen. Saman vuoden heinäkuussa Soutumie-het sai Italiasta uuden nelosen, joka oli samanlainen kuin Melbournessa 1956 syksyllä olympiakullan voittaneella Italian nelosjoukkueella oli ollut. Veneessä oli erikoista hankainjärjestys, jossa ykkönen ja nelonen soutivat samalla puolella ja vastakkaisella puolella olivat kakkonen ja kolmonen.

Tällä samalla veneellä souti kevyt nelosjoukkueemme karsintakilpailuissa muiden seurojen yllätykseksi niin hyvin, että se karsintavoittonsa vuoksi valittiin edustamaan maatamme Pohjoismaisiin mestaruuskilpailuihin v. 1961 Tanskaan, jossa se ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana helsinkiläisseurana kiistattomasti saavutti Pohjoismaisen mestaruuden. Vaikka karsintakilpailujen voitto muille olikin yllätys, ei se kuitenkaan oman seuramme jäsenille ollut sitä täysin, sillä olihan meillä tiedossa miten tarkkaan joukkue oli valittu ja miten hyvin se oli harjoitettu tätä kilpailua varten. Ennen edustusjoukkueen valitsemista suoritettiin seuran soutajien välillä karsintakilpailuja Pekka Granqvistin vuonna 1959 rakentamalla kulmikkaalla va-neriyksiköllä ja näiden kilpailujen tulosten perusteella valittiin koulutettavaksi uusi nelosjoukkue, jonka kilpailutulokset sen jälkeen ovat olleet erittäin hyvät. Todettakoon tässä vielä, että tämä kulmikas vaneriyksikkö on osoittautunut myöhemminkin erittäin käyttökelpoiseksi niin harjoitus- kuin karsin takilpailu veneeksi.

Vuoden 1961 aikana tehtiin kuorma-auton lavalla kuljetettavan veneen-kuljetustelineen yhteyteen miehistökoppi. Tähän tarkoitukseen saatiin opetusministeriöltä veikkausvaroja sekä istuinpenkit eräältä linja-autoyhtiöltä lahjana. Tätä kuljetuskoppia on sen jälkeen käytetty kaikilla suoritetuilla kilpailumatkoilla miehistön kuljetuksiin.

Vuonna 1961 alkoi seuran toiminnassa eräs uusi muoto, jolla yritettiin tukea sen taloudellista asemaa. Tällöin järjesti Soutumiehet toukokuussa lähimpien naapuriensa Akademiska Roddklubben'in ja Ylioppilassoutajien kanssa ensimmäisen kerran venenäyttelyn Soutustadionilla.

Vuonna 1962 suoritti PM:n voittanut nelosjoukkueemme kilpailumatkan Länsi-Saksaan osallistuen Hampurin ja Berliinin regattoihin. Sijoittumiset eivät tosin olleet kolmatta sijaa paremmat, mutta ottaen huomioon kilpailumatkojen suorittamistavan kuorma-auton avolavalla, on tuloksia pidettävä tyydyttävinä. Soutumiesten perustajajäsen Yrjö Laine teki matkan toteutumisen mahdolliseksi ryhtymällä matkan johtajaksi, kuljetuspäälliköksi, kuljettajaksi ja lopuksi rahoittajaksikin. Seuran varojen vähyyden vuoksi matka oli mahdollista toteuttaa vain tätä kuljetustapaa käyttäen.

Kuten edellä käy ilmi, on Soutumiesten venekalustoa viimeksi täydennetty vuonna 1957. Tästä syystä on luonnollista, että venekalusto vähitellen vuosien mittaan on ruvennut jälleen vaatimaan täydennystä. Sen vuoksi perustettiin vuonna 1962 venerahasto, jota on koetettu kartuttaa lahjoitus-varoin. Siihen saatuja varoja ei ole käytetty mihinkään muihin seuran kuluihin, vaan ne on talletettu uuden kaluston hankkimista varten.

Soutumiesten jäseneksi liittyi vuoden 1962 aikana lukuisia soudusta kiinnostuneita nuorukaisia. Heidän joukossaan oli myöskin seuramme veteraanisoutajien poikia. Näitä uusia jäseniä on huolella koulutettu ja niinpä onkin todettava, että vuonna 1963 junioritoiminta on huomattavasti elpynyt seuran mestarisoutajan Olavi Näkin valmennuksessa. Tämä työ on tänä vuonna saavuttanut erittäin kauniin tuloksen juniorien Suomen mestaruuden muodossa.

Käytössämme olevaa kalustoa on hoidettu mahdollisimman hyvin ja tästä syystä seurallamme on aina ollut kohtalaisen hyvä kalusto siitä huolimatta, että sitä ei helposti olekaan voitu uusia. Vanhaa on koetettu korjata ja ajanmukaistaa mikäli se on ollut mahdollista, ja niinpä tänä vuonna on tehty ja otettu käyttöön uusi lapiomallinen airosarja muuttamalla vanhojen airojen rakennetta viimeisimpien Saksasta tulleiden virtausten perusteella.

Soutuseuran pääasiallisin toimintahaara on luonnollisesti kilpailutoiminta, ja siitä tekee erikseen laadittu kilpailutoimintahistoriikki selkoa, varsinkin suuremmissa kilpailuissa saavutetuista menestyksistä, mutta sen lisäksi on Soutumiehissä pidetty melko runsaasti jäsentenvälisia kilpailuja. Avovesi-kauden päätyttyä seuran urheilullinen toiminta on tapahtunut pääasiallisesti voimistelun ja lenkkeilyn merkeissä kunnon ylläpitämiseksi ja soutual-taalla tapahtuneen soututavan ja joukkueiden yhteissoudun hiomisen muodossa. Seuran sisäisestä toiminnasta mainittakoon tässä Soutumies-lehti, joka on ensimmäinen soudun seuralehti maassamme.

Soutumiesten toiminta ei ole rajoittunut vain oman yhdistyksen puitteisiin, vaan on seura antanut oman panoksensa myös Suomen Soutuliiton ja Helsingin Soutupiirin toimintaan. Suomen Soutuliiton hallituksen jäseninä ovat olleet Soutumiehistä sen ensimmäinen puheenjohtaja Leuto A. Pajunen vuosina 1940—45 hallituksen varajäsenenä, Väinö Eskola 1940—45 sihteerinä, Akseli A. Järvinen varsinaisena tai varajäsenenä 1945—49, Voitto T. E. Rantala varsinaisena jäsenenä 1945—47, Toivo Kärkkäinen varajäsenenä. Veikko Janhonen soutupäällikkönä 1947—54. Liiton tiedotus-

vinen 1947—50, työnjohtaja Voitto Rantala 1951, kom.kapt. Eino Siivonen 1952 ja Pekka Granqvist vuodesta 1953 lähtien.

sihteerin tehtäviä on hoitanut Keijo Koivumäki 1955—57 sekä 1963. Valmentajana liitossa on monia vuosia toiminut Pekka Granqvist. Tänä vuonna on liiton toiminnanjohtajan tehtäviä hoitanut Kaj Karlsson ja soutupääl-likkönä on ollut Eero Koivumäki. Helsingin Soutupiirin ensimmäisen vuosikertomuksen mukaan piiri on perustettu Soutumiesten aloitteesta, joten seuramme jäseniä on luonnollisesti ollut mukana sen työskentelyssä Helsingin soudun hyväksi. Ensimmäisinä edustajinamme piirihallituksessa olivat Osvald Ranta 1950—53 toimien piirin soutupäällikkönä ja Jorma Lei-mula 1950—52, kaksi ensimmäistä vuotta rahastonhoitajana. Vuonna 1954 valituista Soutumiesten edustajista oli Olavi Näkki soutupäällikkönä vuoteen 1958 asti, kun taas Juho Antola on toiminut vuodesta 1956 lähtien puheenjohtajana. Vuonna 1962 valittiin Kaj Karlsson piirin hallitukseen, jossa hän on toiminut soutupäällikkönä.

Soutumiehet ry:n puheenjohtajina ovat toimineet seuraavat henkilöt: rakennusmestari Leuto A. Pajunen 1938—46, toimitusjohtaja Akseli Jär-

- 14 -

Kulunut neljännesvuosisata on ollut kilparataimme tapaan aaltoilevaa. Välillä on taloudellisen tilanteen suhteen ollut hyvinkin heikkoja vuosia ja soututoiminnassa hiljaisia kausia ilman kilparadoilla saavutettuja menestyksiä, mutta kuitenkin on taas noustu aallon pohjasta kilpailutulosten silti yltämättä kansainvälisiin huippusaavutuksiin ja talouden saavuttamatta turvallista vakaata hyvinvointiastetta. Tämä kulunut ajanjakso on kuitenkin luonut meille aseman Suomen soudussa ja kaluston muodossa taloudellisen perustan, jolta on mahdollisuus ponnistaa eteenpäin täydentämään kalustoamme kilpailukelpoisilla veneillä, joilla voimme saavutettu Pohjoismainen mestaruus kannustimena lähettää edustusjoukkueet kilparadoille päämääränään yhä korkeammat kansainväliset saavutukset.

Historian lehti

Soutumiesten ensimmäisistä harjoituskilpailuista kertoo kilpailupöytäkirja seuraavaa:

Kilpailupöytäkirja pidetty Nihtisaaressa Soutumiesten harjoituskilpailuissa kesäkuun 2 p:nä 1939.

Toimitsijoina kilpailuissa olivat:

Kilpailun yliluomarina Y. Aalto.
Sihteereinä O. Räsänen ja A. Jalovaara.
Lähettäjänä A. Laine.
Lähdön tarkkailijoina J. Holopainen ja V. Vanhala.
Ajan-ottajina L. Pajunen, V. Vauhkonen ja J. Saastamoinen.
Ratatuomareina V. Eskola ja A. Järvinen.

Kilpailut alkoivat kello 19.30 ja soudettiin puoliulkohankanelosella. Kilpailurata oli 1000 metrin pituinen, joka oli mitattu Nihtisaaren ja Mustikkamaan välille. Lähtö oli Mustikkamaan puolella ja maali Nihtisaaressa.

Kilpailuun otti osaa viisi venekuntaa, ollen arvonnan perusteella määrätyssä lähtöjärjestyksessä seuraavasti:

1. Virran venekunta

soutajat: Koivunen Linna Henriksson Virta
perämies Enqvvist

2. Lindströmin venekunta

soutajat: T. Härmä K. Videnius E. Elo H. Lindström
perämies T. Ahlroth

- 16 -

3. Lindqwistin venekunta

soutajat: Enqxvist Seuranen Pyykkö Lindqwist
perämies Lumilahti

4. Heinon venekunta

soutajat: K. Jalonen J. Koskinen T. Kärkkäinen V. Heino
perämies S. Nykänen

5. Tunturin venekunta

soutajat: Leimula Palmu Nieminen Tunturi
perämies Aittola

Kilpailun voitti Heinon venekunta aika 4,25,0

II Lindströmin „ „ 4,38,2

1. Tunturin „ „ 4,41,8
2. Virran „ „ 4,50,6
3. Lindqvistin „ „ 4,54,4

Kilpailun alkaessa vallitsi aurinkoinen, mutta tuulinen sää. Tuulisesta säästä joutui kärsimään sanottavammin Virran venekunta. Heidän soutuaan haittasi vielä ohi ajaneen höyrylautan aallokko ja eräs soutajista luiskahti heti alkutaipaleella penkiltä. Ensimmäisen venekunnan soudun jälkeen tuuli tyyntyi niin, ettei siitä ollut enää sanottavaa haittaa. Lindqwistin venekunta oli kevyt ja eräs heidän soutajistaan oli sairastunut, joten he joutuivat täydentämään venekuntaansa varamiehellä. Tunturin venekunnalla kävi myös pieni "haaveri". Eräs heidän soutajistaan luiskahti penkiltä.

Aarne Jalovaara

Soutumiesten voittamat Suomen mestaruudet

1940 yksikkö Holger Rönnberg

1940 ulkohankanelonen Olavi Näkki, Unto Palmu, Jorma Leimula, Lasse Nieminen, pm. A. Roine.

1945 yksikkö Holger Rönnberg

1945 pariairokaksikko Kauko Ranta, Holger Rönnberg

1945 kahdeksikko Veikko Janhonen, Gotthard Syrjänen, Ossi Ranta,

Harry Lindström, Toivo Kärkkäinen, Toivo Paajanen, Stan Kalpa, Veini Heino, pm. Sulo Nykänen

1. yksikkö Holger Rönnberg
2. yksikkö Holger Rönnberg

1947 kahdeksikko Keijo Koivumäki, Sulo Remes, Eino Kasen,

Harry Lindqvist, Matti Kannisto, Gotthard Syrjänen, Eero Koivumäki, Toivo Paajanen, pm. Kurt Lindholm

1948 yksikkö Eero Koivumäki

1948 kahdeksikko Keijo Koivumäki, Risto Leino, Olavi Näkki,

Harry Lindqvist, Matti Kannisto, Eero Koivumäki, Holger Rönnberg, Toivo Paajanen, pm. Kurt Lindholm

1. yksikkö Eero Koivumäki
2. yksikkö Eero Koivumäki

1. kaksikko i.p. Keijo Koivumäki, Eero Koivumäki
2. yksikkö Eero Koivumäki

1. pariairokaksikko Harri Granqvist, Keijo Koivumäki
2. pariairokaksikko Keijo Koivumäki, Eero Koivumäki
3. pariairokaksikko Keijo Koivumäki, Eero Koivumäki

- 18 -

1954 1956

1961 1962 1963

1950 1951 1952

1952 1953

1953 1955 1956

1947 1948 1950 1950

1953 1955 1956 1956

pariairokaksikko Keijo Koivumäki, Eero Koivumäki

ulkohankanelonen, kevyt Pentti Neuvonen, Aki Salmela, Reino Putaansuu, Seppo Neuvonen, pm Ahti Laine

ulkohankanelonen, kevyt Arvo Partanen, Jorma Juutilainen, Seppo Kuvaja, Pauli Niklander, pm Kaj Backström

ulkohankanelonen, kevyt Arvo Partanen, Jorma Juutilainen, Seppo Kuvaja, Pauli Niklander, pm Kaj Backström

ulkohankanelonen, kevyt Arvo Partanen, Jorma Juutilainen, Seppo Kuvaja, Pauli Niklander, pm Heikki Virta

ulkohankanelonen Kyllikki Haapasilta, Greta Aalto, Taina Punkeri, Inga Forsström, pm. Liisa Koskinen

ulkohankanelonen Marjatta Seppälä, Greta Aalto,

Kyllikki Haapasilta, Inga Forsström, pm. Liisa Koskinen

ulkohankanelonen Mirja Lehtinen, Greta Aalto, Marjatta Seppälä, Inga Forsström, pm. Liisa Koskinen

yksikkö Inga Forsström

ulkohankanelonen Marjatta Seppälä, Greta Aalto, Eija-Liisa Sipilä, Inga Forsström, pm. Liisa Koskinen

yksikkö Inga Forsström yksikkö Inga Forsström yksikkö Inga Forsström

JUNIORILUOKKA

yksikkö Gotthard Syrjänen

yksikkö Keijo Koivumäki

kaksikko i.p. Reino Rantanen, Kauko Wahlsten

kahdeksikko Kalervo Koppelomäki, Olavi Haimi, Erkki Saarinen, Kauko Wahlsten, Pekka Monni, Teuvo Hasu, Reino Rantanen, Pentti Impola, pm. Väinämö Voutilainen

pariairokaksikko Teuvo Alvila, Stig Nyman kaksikko i.p. Pentti Neuvonen, Seppo Neuvonen pariairokaksikko Kaj Karlsson, Stig Nyman

ulkohankanelonen, kevyt Pentti Neuvonen, Aki Salmela, Reino Putaansuu, Seppo Neuvonen, pm. Ahti Laine

1963 ulkohankanelonen Erkki Siven, Terho Näkki, Pekka Juntura, Hannu Näkki, pm. Rauno Karhu

B-LUOKKA

1. kaksikko i.p. Jorma Juutilainen, Pauli Niklander
2. kaksikko i.p. Jorma Juutilainen, Pauli Niklander
3. kaksikko i.p. Jorma Juutilainen, Pauli Niklander
4. ulkohankanelonen Arvo Partanen, Seppo Kuvaja, Jorma Juutilainen,

Pauli Niklander, pm. Kaj Backström

1961 ulkohankanelonen, kevyt Arvo Partanen, Seppo Kuvaja,

Jorma Juutilainen, Pauli Niklander, pm. Kaj Backström

Suomen soutumestaruudet

Keskiaukeamalla oleva taulukko esittää Suomen soutumestaruuksien jakautumisen eri seurojen kesken vuodesta 1937, jolloin Suomen Soutuliitto alkoi toimia nykyiseen tapaansa ja josta lähtien on järjestetty mestaruus-soutuja. Alku oli vaatimaton veneluokkien lukumäärään nähden. Helsingissä Laajalahdella järjestetyissä ensimmäisissä mestaruussouduissa oli vain kolme veneluokkaa edustettuina: yksiköt, sisähanka- ja ulkohankaneloset. Seuraavana vuonna Turussa tuli yksi veneluokka lisää, sisähankakaksikko, joka nyttemmin on kansainvälisesti käyttämättömänä luokkana jo ehtinyt poistua kilpailuohjelmasta. Näillä veneillä kilpailtiin vain neljästi SM-sou-duissa, jonka jälkeen ne väistyivät ja jäivät retkeilyveneluokkaan kuuluviksi. Olympialaisten aattovuosi 1939 ei tuonut lisää venetyyppejä mestaruuksia tavoittelemaan, joskin ulkohankanelosiin lisättiin kevyt luokka. Pitämättä jääneiden olympialaisten vuosi 1940 toi uutta tullessaan. Soudun kuninkuuslaji, kahdeksikkoluokka, tuli silloin mestaruussoutuihin mukaan. Seuraavina neljänä sotavuotena ei kilpailtu mestaruuksista. Rauhan tultua jatkui kilpailutoiminta, ja vuonna 1945 tuli kokeilumielessä lisää pariairokaksikko, missä luokassa soudettiin kerran limisaumaisilla raskasrakenteisilla veneillä. Toinen lisäys tapahtui sisähankanelosten kohdalla, mihin lisättiin kevyt luokka. Tämäkään luokka vähäisen osanottajamäärän vuoksi ei osoittautunut elinkelpoiseksi ja vain kuudesti perättäisinä vuosina soudettiin siinä mestaruuksista, jonka jälkeen se poistettiin ulkohankaluokkien viedessä soutajat teknillisemmän ja taitoa vaativamman soudun pariin. Vuosi 1946 toi naiset ensi kerran mukaan kilvoittelemaan mestaruuksista. Tällöin he kilpailivat sisähankanelosilla. Tämä luokka jäi pysyväksi, ja vuosien mittaan naiset ovat saaneet lisää lajeja SM-soutuihin harrastuksen lisääntyessä.

Kilpailijajoukko kasvoi jatkuvasti ja siitä johtuen jouduttiin suorittamaan jakoja myös soutajien ikävuosien mukaan. Kevyt luokka nelosissa oli jo

- 21 -

vakiinnuttanut paikkansa ja toisena erikoisluokkana vuonna 1947 järjestettiin junioreille omia lähtöjä SM-soutujen yhteyteen. Siitä lähtien on jaettu mitaleja juniorimestaruuden saavuttaneille.

Vuonna 1948 puuttui vielä useita olympialuokkia, ulkohankaluokkia, maamme venekalustosta ja mestaruuskilpailuohjelmasta. Poissa olivat kaikki kaksikkoluokat ja ulkohankanelonen i.p. Helsingin olympialaisten lähestyminen antoi lopullisen sysäyksen näiden veneluokkien hankkimiseen. Vuonna 1950 kilpailtiin ensi kerran nelosilla ilman perämiestä ja samoin perämiehettömillä kaksikoilla, ja seuraava vuosi toi loput tähän asti puuttuneista veneluokista mukaan mestaruussoutuihin. Viimeksi mukaan tulleet ovat perämiehellinen kaksikko ja pariairokaksikko. Vuodesta 1937 alkanut kehitys oli päässyt täydellisyyteen veneluokkiin nähden vuonna 1951, mistä lähtien miesten A-luokan mestaruussouduissa on ollut vakiolajeina kaikki seitsemän olympialuokkaa lisättynä kevyellä nelosluokalla ja sisähankanelosilla.

Junioriluokat laajenivat jatkuvasti, ja ne erotettiin omiksi SM-souduikseen naisten luokkien kerällä vuodesta 1953 lähtien. Näiden osanottajamäärä onkin yleensä ollut suurempi kuin miesten A-luokan. Epäkohtana todettiin ajan mittaan, että miehillä oli vain A- ja junioriluokat. Määrätty määrä voittoja junioriluokassa vaadittiin nostamaan mies A-luokkaan. Tällöin saattoi sattua, että ikävuosiltaan jo miehen ikään ehtinyt saattoi olla juniori. Luokitteluperiaate kaipasi korjausta. Tämä tapahtui siten, että junioreiksi luokiteltiin soutajat iän mukaan, kuten muissakin urheilulajeissa, ja määrätyn ikärajan ylittäneille järjestettiin B- ja C-luokat. Tämä järjestely toteutettiin ensi kerran vuonna 1957. Pääsääntönä A-luokkaan siirtymiseen oli neljän voiton tai B-mestaruuden saavuttaminen. Kirjanpitoa B-voitoista ei ole pidetty, ja tämä on aiheuttanut huonomuististen soutajien viipymisen yli ajan B-miehinä.

Kesän kilpailujen kohokohdassa, SM-souduissa, on myös ratkaistu, mikä on paras seura tason laajuus ja sijoitukset huomioon ottaen. Tätä varten on laadittu erikoinen pistelaskutaulukko, jonka laskuperusteet ovat vaihdelleet vuosien mittaan ja liikkuneet toisesta äärimmäisyydestä toiseen. Alkuaikoina antoi yksikkövoitto yhtä paljon pisteitä kuin kahdeksikon ykkössija. Samoin vastaavasti seuraavat sijat. Kun tämä epäkohta tultiin aikojen kuluessa toteamaan, siirryttiin antamaan 5 pistettä jokaiselle voittaneelle soutajalle. Tämä aiheutti taas puolestaan sen, että kahdeksikkoluokan voittaja sai 40 pistettä ja melko varmasti haltuunsa parhaalle seuralle tulevan

- 22 -

kiertopalkinnon, Schultenin kannun. Yksikköluokan voitto antoi silloin 5 pistettä. Tämän laskutavan aikana kävi vuonna 1955 niin, että pikkuveneluokissa viisi mestaruutta saanut seura jäi toiseksi pelkän kahdeksikkovoiton saavuttaneen seuran rinnalla. Nyt tilanne on korjautunut ja tasapuolinen pistelaskutapa on otettu käytäntöön. Vuonna 1963 otettiin Soutuliiton aloitteesta hyväksi todettu Pohjoismaisten mestaruussoutujen pistelaskutaulukko käytäntöön myös Schultenin kannun pistelaskutavaksi. Aikaisemmin, jolloin naisten lajit olivat samoissa mestaruussouduissa kuin miesten, laskettiin myös naisten saavuttamista voitoista pisteitä. Nyttemmin annetaan tämä kiertopalkinto parhaalle seuralle miesten A-luokan mestaruuskilpailujen perusteella. Vuonna 1963 tehdyn uudistuksen yhteydessä rajoitettiin miesten osallistumista liian moneen lähtöön. Säännöksi tuli, mikäli sama soutaja osallistuu SM-souduissa kolmeen lähtöön, saa hän lukea hyväkseen vain kahden etukäteen ilmoittamansa luokan tuomat pisteet.

Helsinki toimi mestaruussoutujen järjestäjänä vuodesta 1939 lähtien perättäisesti kymmenen kertaa eli vuoteen 1952 tämä vuosi mukaan luettuna. Sen jälkeen muun Suomen vallattua yhä vahvemman aseman soudussa, ovat SM-soutujen tapahtumapaikkoina olleet huomattavimmat seutukeskukset muualla Suomessa.

Eniten mestaruuksia nimiinsä on kerännyt Valkeakosken Vesiveikkojen voimapari Veli Lehtelä — Toimi Pitkänen. Taulukon mukaan VW:lla on kymmenen kaksikkovoittoa ja yhdeksän perämiehettömällä kaksikolla saavutettua mestaruutta. Pitkäsellä oli uransa alkuaikoina toinen pari; Lehtelä tuli mukaan vuonna 1955. Siitä lähtien he ovat olleet voittamattomia Suomessa kaksikkoluokissa. Mainittakoon, että näillä miehillä on myös mestaruuksia kahdeksikossa ja nelosessa. Yksikköluokan kohdalla on todettavissa, että sama mies on hallinnut markkinoita neljä vuotta perättäin. Jo ennen SM-soutujen alkua Helsingin Soutuklubin Arthur Pihlström oli voittamaton single scull-soutaja. Hän ehti saavuttaa kolme mestaruutta. Tämän jälkeen vei Soutumiesten Holger Rönnberg neljästi perättäin mestaruustit-(elin. Rönnbergin jälkeen saman seuran Eero Koivumäki piti neljä vuotta titteliä hallussaan. Seuraavana vuorossa oli Sevi Holmsten, jälleen neljä vuotta. Samat vaiheet toistuvat Valkeakosken Vesiveikkojen Martti Mik-kolaisella. Vuoden 1963 mestaruussouduissa saavutti Jämsänjoen Soutuveikkojen Jorma Kortelainen neljännen perättäisen mestaruutensa, eikä pahempaa uhkaa ole näkyvissä hänen asemaansa horjuttamaan. Tuleeko hän muuttamaan jo traditionaaliseksi muodostuneen neljän mestaruuden sarjan?

Eniten voimaa isoissa veneluokissa, kahdeksikoissa ja nelosissa, on ollut turkulaisilla Wärtsilän Soutajilla. Heille on kertynyt eniten kahdeksikkovoit-toja eli kuusi mestaruutta ja saman verran he ovat saaneet ulkohankane-losluokassa. - - Joka haluaa leikkiä numeroilla voi laskea parhaan seuran pelkästään voittojen kohdalta pohjoismaista pistelaskutaulukkoa käyttäen.

Alla olevassa yhteenvedossa esiintyvät miesten ja naisten saavuttamat mestaruuksien lukumäärät seuroittain. Juniori- ja B-mestaruuksia ei ole huomioitu. SM-soudut on suoritettu puhtailla seurajoukkueilla, joskin yksi poikkeus on olemassa. Ainoaksi yhdistelmän saavuttamaksi mestaruudeksi on jäänyt ARK:n ja Ylioppilassoutajien saavuttama voitto vuonna 1951 kevyessä ulkohankanelosessa. Siitä johtuvat puolet pisteet e.m. seurojen kohdalla. Taulukossa ei esiinny naisten luokissa kahdeksikolla eikä pariairokaksikoilla omaa saraketta, vaikka näissäkin veneluokissa on kilpailtu mes-taruustitteleistä. IKA:n naiskahdeksikko voitti Valkeakoskella vuonna 1955, ja lappeenrantalaiset Jyskeen naiset saivat ainoina osanottajina pariairo-kaksikkovoiton vuonna 1957.

Seuroja, joita ei enää ole olemassa, esiintyy taulukossa muutamia. Näitä ovat MSK:t, merisuojeluskunnat, edelleen CV, Crichton-Vulcan, joka on muuttunut VVärtsilän Soutajiksi. Kaipolan Vire, KV, on edelleen olemassa vahvana yleisurheiluseurana. Soutajat, jotka aloittivat KV:ssa, muodostivat sittemmin oman soutuseuransa, Jämsänjoen Soutuveikot.

Miehet A-luokka

Valkeakosken Vesiveikot 31

Soutumiehet 22

Sunilan Soutajat 21

VVärtsilän Soutajat 17

Roddklubben AEB 16

Jämsänjoen Soutuveikot 13

Akademiska Roddklubben 9,5
Strömfors Sportkamrater 8

Helsingin Soutuklubi

Pargas Kalks Roddare 5

Idrottsklubben Academia 4

Kotkan MSK 4

Ylioppilassoutajat 3,5

Turun Yliopiston Soutajat 3

Kaipolan Vire 2
Helsingin Vapaapalokunnan

Soutajat 2

Sunilan MSK l

Crichton-Vulcan l

Pirkka-Melojat l

Porin Soutajat l

Naiset

Valkeakosken Vesiveikot  9
Helsingin Soutuklubi 8
Soutumiehet 8
Jämsänjoen Soutuveikot 4
Wärtsilän Soutajat 4
Idrottsklubben Academia 2
Roddklubben AEB 2
Strömfors Sportkamrater 2
Jyskeen Soutajat 1
Porin Soutajat 1
Ylioppi! assoutajat 1

Suomen soutumestaruuksien jakautuminen vv. 1937-63

....

Soutumiehet ry:n kilpailuhistoriikki

Lyhyimmässä ja ytimekkäimmässä muodossaan Soutumiesten kilpailuhistoriikki kotimaisten kilpailujen kohdalta on julkaistu toisaalla lehdessämme olevassa luettelossa mestaruuksia saavuttaneista soutajistamme. Tämä ei kuitenkaan kerro kaikkea; vain korkeimmista saavutuksista ja juhlavimmista hetkistä. Onneksi tällaisia hetkiä on riittänyt Soutumiesten toiminnan aikana. Ennenkuin ollaan päästy voittoihin, mitkä sittenkin ovat korkeampi päämäärä kilpailuun osallistumiselle kuin pelkkä osanotto ja jalo kilpa, on niitä edeltänyt sitkeä harjoittelu hyvän kunnon ja teknillisen taidon saavuttamiseksi.

Soutumiesten sääntöjen l §:ssä mainitaan mm.: "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää soutu-urheilua, kilpa- ja retkeilysoutua. Toimintamuotona on soutuharjoitusten ja kilpailujen järjestäminen sekä soutuvälineiden: veneiden, airojen ja venevajan sekä soutu-urheilua käsittävän kirjallisuuden hankkiminen." Kun seuran toiminnalle perustavaa laatua olevat sääntökohdat oli täytetty venevajan ja kaluston perushankintojen osalta, päästiin kunnolla harjoituksiin käsiksi. Ensimmäiset harjoitukset tapahtuivat Nihtisaaresta käsin, jossa ensimmäisiä veneitä — puoliulkohanka- ja ulkohankanelosta — säilytettiin. Seuran perustavat jäsenet olivat useimmat jo tuttuja soudun parissa ja niinpä voitiin toiminnan alusta lähtien ruveta pitämään harjoituskilpailuja. Ensimmäisestä tällaisesta tilaisuudesta kertoo toisaalla lehdessämme julkaistu kilpailupöytäkirja. Silloin viisi venekuntaa souti kilometrin matkan välillä Nihtisaaren laituri - - Korkeasaaren hyljekoppi. Toiminnan perusteellisuudesta ja alkuinnostuksesta antaa kilpailupöytäkirja hyvän kuvan. Toiminnan painopisteen siirryttyä Soutustadionin puolivalmiisiin suojiin kesäkuun lopussa vuonna 1939 jatkuivat harjoitukset Taivallahden vesillä.

Soutumiehet ry:n ollessa runsaan puolen vuoden ikäinen, seura sai järjestääkseen Soutustadionille kaksipäiväiset Suomen mestaruussoudut. Nuori

- 28 -

seura selviytyi järjestelyistä hyvin. Soutumiesten uusin vene "Soutumies", jota venevajassa työskennellyt sähkömies oli kaatamillaan tikapuilla pahasti vaurioittanut, sijoittui silloin Veini Heinon joukkueen soutamana tiukassa kilvassa toiseksi.

Kilpasoutajilla vielä ennen sotia käytössä ollut ortodoksinen soututapa oli jo väistymässä Soutumiesten perustamisen aikoihin. Täällä luennoivat saksalaiset valmentajat Maak ja Lichtenstein uutta luonnollista soututapaa, Fairbairnin oppia, ja joukko soutajia mm. Soutumiesten nykyinen puheenjohtaja Pekka Granqvist kävi Saksassa saarnassa opetusta kuuluisalta valmentajalta Hugo Borrmannilta. Opit menivät hyvään maaperään. Kun niitä oli ehditty soveltaa ensin joukkueiden keskuudessa käytännössä, olivat ensimmäiset tulokset nähtävissä vuoden 1940 mestaruussouduissa, jolloin uusi seura, Soutumiehet, valtasi ensimmäiset mestaruutensa kevyellä ulkohankanelosjoukkueellaan, jossa soutivat seuraavat miehet veneen keulapaikalta perään lueteltuina: Olavi Laamanen nyk. Näkki, Unto Palmu, Jorma Leimula ja Lasse Nieminen, perämiehenä A. Roine. Toisen mestaruuden toi yksikkösoutaja Holger Rönnberg ja hän avasi pistetilinsä silloin englantilaisella kilpaveneellä. Tämä oli alkusoittoa.

Sotavuodet keskeyttivät hyvin alkuun päässeen harjoittelun. Kuitenkin oli soututoimintaa jonkin verran. Yksikkömestari Holger Rönnberg oli asepalveluksessa Helsingin lähistöllä ja hän saattoi joskus käydä soutuharjoituksissa. Hän harjoitteli saksalaisen, Berliinin olympiakisojen hopeamitalimiehen Willi Kaidelin kanssa, joka oli Saksan laivaston palveluksessa ja täällä komennuksella. Kaikkien Soutumiesten tuntema Toivo Kärkkäinen oli myös joskus mukana näissä harjoituksissa.

Ensimmäiset sodanjälkeiset mestaruussoudut pidettiin Helsingissä v. 1945. Silloin oli Soutumiehillä kaksi vahvaa nelosjoukkuetta, Veini Heinon ja Gotthard Syrjäsen. Sinä kesänä oli ARK:n Gunnar Paimenin tahdissa soutava kahdeksikkojoukkue ollut kilpailuissa ykkönen, mutta mestaruussouduissa Soutumiesten nelosjoukkueista yhdistetty luja kahdeksikko löi ARK:n voittamattomana pidetyn joukkueen lehdistön sanoja käyttääksemme. Tässä venekunnassa soutivat Veikko Janhonen, Gotthard Syrjänen, Ossi Ranta, Harry Lindström, Toivo Kärkkäinen, Toivo Paajanen, Stan Kalpa, Veini Heino tahtina ja Sulo Nykänen perämiehenä. Yksikkömestaruutensa uusi silloin Holger Rönnberg. Toiminta oli päässyt heti ensimmäisenä rauhan kesänä hyvään alkuun ja arvokkaimman veneluokan, kahdeksikon, mestaruus oli Soutumiehillä.

mestaruuden kahdeksikossa tällainen joukkue toi v. 1948. Sen jälkeen ei olla yletytty kahdeksikkomestaruuteen Soutumiehissä lukuunottamatta ju-niorijoukkueita. Kuitenkaan ei mestaruuksien tulo päättynyt, vaan yksikkö-luokka pysyi edelleen Soutumiesten nimissä ja siinä luokassa saatiin kahdeksan perättäistä mestaruutta. Niistä on neljä Holger Rönnbergillä ja neljä Eero Koivumäellä. Soutumiehillä on myös yksi akateeminen mestaruus tilillään. Se on peräisin vuodelta 1947 Aurajoen syysregatasta Eero Koivumäen tuomana.

Helsingin olympialaisten lähestyminen toi loput puuttuvat olympiavene-luokat maahamme. Soutumiehet hankki vuonna 1950 ensimmäisenä seurana maassamme kaksi perämiehetöntä kaksikkoa, jotka olivat muutettavissa myös pariairokaksikoiksi. Veneet kastettiin Soutumiesten aikaisempien puheenjohtajien rakennusmestari Leuto Pajusen ja toimitusjohtaja Akseli Järvisen etunimien mukaan. Niillä saavutettiin mm. kaksikko ip. mestaruus ja neljä perättäistä pariairokaksikkomestaruutta Harri Granqvistin ja Keijo ja Eero Koivumäen tuomina.

Seuraavana vuonna alkoi Sunila rynnistää kovasti ja sinne meni silloin sekä nelos- että kahdeksikkomestaruus. Voitoistamme vastasivat silloin Holger Rönnberg yksiköllään ja sama mies Kauko Rannan kanssa pariairokaksikoissa. Sunila sai pitää vain vuoden mestaruuttaan kahdeksikossa, sillä Soutumiehet ottivat sen jälleen haltuunsa v. 1947. Silloin oli kahdeksikko-joukkueen kokoonpano nuorentunut Sulo Remeksen nelosvenekunnalla va-ramiehineen, jossa soutivat Keijo Koivumäki, Harry Lindqvist, Matti Kannisto, Eero Koivumäki ja Sulo Remes. Toisen puoliskon muodostivat kokeneemmat soutajat Toivo Paajasen tahdissa Kurt Lindholmin pitäessä perää. Yksikkömestari Rönnberg toi jälleen voitonseppeleen lisää mestaruussou-duissa v. 1947. Soutumiehillä oli silloin vahvin nimi maamme soutu-urhei-lussa ja yleismestaruus tuli mm. silloin seurallamme Schultenin kannu palkintona. Tätä on Soutumiehet pitänyt useana vuonna hallussaan.

Mestaruudet alkoivat olla jokakesäisiä ilmiöitä seuramme toiminnassa. Harjoitusintoa riitti ja venekalusto oli kovassa käytössä. Kahdeksikossa ja nelosessa oli vuosina -47 ja -48 kaksi joukkuetta. Jo ennen sotia soutunsa alkaneet alkoivat vähitellen siirtyä kilpailutoiminnasta syrjään. Viimeisen

mestaruuden kahdeksikossa tällainen joukkue toi v. 1948. Sen jälkeen ei olla yletytty kahdeksikkomestaruuteen Soutumiehissä lukuunottamatta ju-niorijoukkueita. Kuitenkaan ei mestaruuksien tulo päättynyt, vaan yksikkö-luokka pysyi edelleen Soutumiesten nimissä ja siinä luokassa saatiin kahdeksan perättäistä mestaruutta. Niistä on neljä Holger Rönnbergillä ja neljä Eero Koivumäellä. Soutumiehillä on myös yksi akateeminen mestaruus tilillään. Se on peräisin vuodelta 1947 Aurajoen syysregatasta Eero Koivumäen tuomana.

Helsingin olympialaisten lähestyminen toi loput puuttuvat olympiavene-luokat maahamme. Soutumiehet hankki vuonna 1950 ensimmäisenä seurana maassamme kaksi perämiehetöntä kaksikkoa, jotka olivat muutettavissa myös pariairokaksikoiksi. Veneet kastettiin Soutumiesten aikaisempien puheenjohtajien rakennusmestari Leuto Pajusen ja toimitusjohtaja Akseli Järvisen etunimien mukaan. Niillä saavutettiin mm. kaksikko ip. mestaruus ja neljä perättäistä pariairokaksikkomestaruutta Harri Granqvistin ja Keijo ja Eero Koivumäen tuomina.

Vuonna 1950 liittyi Soutumiehiin nuorista lastenhoitajattarista kokoonpantu joukkue ja se toi naisten nelosluokassa jo ensimmäisenä kesänään voiton mestaruussouduissa Inga Forsströmin tahdissa soutaen. Tätä jatkui neljä kesää peräkkäin. Samoin toi Inga Forsström Soutumiehille neljä naisten yksikkömestaruutta ollen kauniilla ja tehokkaalla soudullaan omaa luokkaansa maassamme.

Vuonna 1955 tuli Soutumiehiin hiihtoa päälajinaan harrastava joukkue. Heillä oli hyvä pohjakunto valmiina ja heidän saatua riittävästi tekniikka-koulutusta ja soutukilometrejä seuraava kesä toi heille mestaruuden kevyessä nelosluokassa. Tässä Seppo Neuvosen tahdissa soutavassa joukkueessa muut miehet olivat: Pentti Neuvonen, Reino Putaansuu, Aki Salmela ja perämiehenä Ahti Laine. Kesän 1957 karsintasoudut oikeutti heidät PM-soutuihin Norjaan, josta oli tuloksena hopeamitali. Saman kesän SM-sou-tuihin oli kehittynyt Kaipolasta vielä parempi joukkue ja tuloksena tästä oli hopeaa Soutumiehille. Samoissa SM-souduissa Neuvosen joukkue runkonaan Soutumiesten kahdeksikko piti VVärtsilää tiukalla maaliviivalle asti. Jo nelosissa suoritettu soutu verotti sen verran voimia, että voitto jäi hivenen vaille toteutumistaan. Vielä samana syksynä Neuvosen joukkue hajosi kahden miehen lähdettyä Australiaan.

Seurasi muutamia hiljaiselon ja luovan tauon vuosia. Vuodesta 1957 vuoteen 1960 ei Soutumiehille hellinnyt yhtään mestaruutta miesten luokissa. Seuraan oli liittynyt tänä aikana uusia soutajia, jotka hankkivat kokemusta airon varressa. Tähän aikaan kasvoi runko uudelle nelosjouk-kueelle. Jorma Juutilainen ja Pauli Niklander souti kaksikko ip.-luokassa parempiaan jo Euroopan mestaruuden saavuttaneita Lehtelä—Pitkästä vastaan. Soutumiehet olivat ikuisia kakkosia, mutta B-mestaruudet olivat uurastuksen tuloksena vuosilta 1958—1960. Näihin aikoihin oli Soutumiesten puheenjohtaja Pekka Granqvist valmistanut leveän vanerirakenteisen harjoi-tusyksikön, jolla soutaessaan ei aloittelijankaan tarvinnut pelätä kaatumista. Vuonna 1960 Soutumiehillä oli kaksi nelosjoukkuetta, joista kumpikaan ei ollut saavuttanut erikoisia tuloksia. Päätettiin pitää karsintasoudut leveällä vaneriyksiköllä ja tämän karsinnan perusteella muodostaa uusi nelosjouk-kue. Neljästä parhaasta miehestä muodostettiin kesällä 1961 kevyt nelos-joukkue, joka jo muutaman harjoituskerran jälkeen voitti PM-karsintasou-dut ja sai edustuspaikan Kööpenhaminaan. Tämän "hajoita ja hallitse"-pe-riaatteella valitun joukkueen tie johti täydelliseen menestykseen Kööpenhaminassa ja tuloksena oli vakuuttavasti saavutettu Pohjoismainen mestaruus. Joukkueessa soutaneet miehet olivat: Arvo Partanen, Seppo Kuvaja, aikaisemmat kakkoset Jorma Juutilainen ja Pauli Niklander perämiehenään Kaj Backström. Sama PM:n voittanut joukkue on hallinnut kotimaan kevyttä nelosluokkaa ylivoimaisesti vuosina 1961—1963. Soudettavanaan pojilla on ollut hyvä vene, italialaisen veistämön tuote, jollaisella Italia voitti kultaa Melbournen olympiasouduissa nelosluokassa 1956. Soutumiehet hankki ensimmäisenä maassamme tämän tavallisuudesta poikkeavalla han-kainrakenteella varustetun veneen. Tässä veneessä ovat ykkössoutajan ja tahdin hankaimet samalla puolella ja heidän välissään soutavien kakkosen ja kolmosen hankaimet peräkkäin toisella puolella. Tämä venetyyppi on nopeampi eikä kampeamista vasemmalle esiinny, kuten klassillisen rakennustavan mukaan valmistetuissa nelosissa.

Erittäin ilahduttavaa seuran toiminnalle on ollut junioritoiminnan voimakas elpyminen viime vuosina. Aivan ratkaisevan panoksen heidän kouluttajanaan on antanut veteraanisoutaja Olavi Näkki. Omien poikiensa lisäksi hän on kouluttanut lukuisia muita juniorisoutajia. Työn laadusta oli näkyvänä ilmaisuna Soutumiesten juniorijoukkueen saavuttama Suomen mestaruus kesällä 1963. Tässä joukkueessa soutivat Erkki Siven, Terho Näkki, Pekka Juntura, tahtina Hannu Näkki ja perämiehenä Rauno Karhu. Juniorisoutajilla oli käytössään italialaisvene ja uusimalliset lapiomaiset airot. Juniorien valmentautuminen kesti ympäri vuoden ja siihen sisältyi painonnostoa voimien lisäämiseksi, talvella allassoutua ja hiihtoa. Kesän runsaat intervalliluontoiset harjoituskilometrit täydensivät työn ja toivat kirkkaimmat mitalit Soutuiniehille. Harjoitusmenetelmät ovat osoittautuneet hyviksi ja tuloksia tuottaviksi. Soutustadionin soutuallas on talvisin ollut ahkerassa käytössä ja siellä hiottu joukkueiden yhteissoutua ja soututeknillistä suoritustapaa. Soutumiehissä on aina tajuttu valmennusmoottoriveneen puute ja tässä puutteessa allassoutu on saanut olla osittaisena korvikkeena.

Myös ikämiessoutua - - ikäraja 32 v. - - on harrastettu jossakin määrin Soutumiehissä. Tuloksena tästä on mm. Helsingin piirin mestaruus vuodelta 1962. Tätä oli tuomassa Keijo Koivumäki, Kauko Wahlsten, Matti Kannisto, Eero Koivumäki tahtina ja Olavi Näkki perämiehenä.

Eniten mestaruuksia Soutumiehillä on miesten A-luokissa pariairoveneillä, yksiköillä ja pariairokaksikoilla. Niiden lukumäärä on 13. Kevyen nelosluokan mestaruuksia on myös eniten eli 5 kpl. Kolme arvokkaimman luokan, kahdeksikon, mestaruutta on seuralla hallussaan ja yksi kaksikko ip:llä saavutettu. Yhteensä 22, joka edellyttää toista sijaa Valkeakosken 31 mestaruuden jälkeen.

Helsingin piirin mestaruussoutuihin Soutumiehet ovat osallistuneet alusta lähtien. Sieltä tulleista voitoista ei ole tehty taulukkoa.

Erikoisuutena ja hiukan asiasta poiketen voitaisiin mainita, että Saksan maailmanmestaruuskahdeksikon, Ratzeburgin, valmentaja Karl Adam on ilmoittanut, että heillä tullaan käyttämään Tokioon lähtevään olympiakahdeksikkoon soutajia valittaessa yksiköllä ja perämiehettömällä kaksikolla tapahtuvaa karsintamenetelmää. Periaate on sama kuin Soutumiehillä kolme vuotta sitten valittaessa miehiä sittemmin PM:n voittaneeseen neloseen.

Koska edelläolevassa ovat useasti toistuneet sanat "Soutumiesten saavuttama mestaruus", haluaisimme ennen kaikkea nuorisojäsenille korostaa, että tämä on ollut huippua kotimaassa eikä tällä ansiolla ehkä vielä päästä pitkällekään kansainvälisillä souturadoilla. Ensimmäisen mestaruuden voittaminen on vielä jännittävä ja mieleenpainuva tapahtuma, mutta sen jälkeen on pyrittävä korkeammalle sekä kunnossa että taidossa. — Toivotamme rohkeutta ja menestystä Soutumiesten nuorisojäsenille tulevien kesien kilpailuihin.

Edellä oleva katsaus Soutumiesten neljännesvuosisadan vaiheisiin ei pyri olemaan täydellinen. Sen tarkoituksena on lyhyenä yhteenvetona todeta, miten pienessäkin seurassa voidaan uutteralla työllä saada aikaan näkyviä tuloksia soudun alalla.

Ulkomaiset kilpailumatkat ja edustustehtävät

Kansainvälisen soututoiminnan päästessä vilkkaaseen vauhtiin heti sodan päättymisen jälkeen tuli myös hyväkuntoisten Soutumiesten venekuntien osalle lukuisia edustustehtäviä mm. Euroopan- ja Pohjoismaiden soutumestaruuskilpailuissa, Ruotsi—Suomi maaotteluissa sekä Helsingin olympialaisissa. Lisäksi on Soutumiesten joukkueita vieraillut saksalaisten ja tanskalaisten soutuseurojen kutsumana em. maissa kilpailumatkoilla ja kaksi kertaa on seurallamme ollut tanskalaisia soutujoukkueita vieraana.

Holger Rönnbergin mainiot suoritukset Suomen mestaruusoutujen yksikköluokassa edellyttivät kolmena peräkkäisenä vuonna — 1945-1947 -hänet edustamaan maatamme Pohjoismaisissa soutumestaruuskisoissa, jotka vielä silloin suoritettiin vuosittain. Kyseisinä vuosina pidettiin nämä kisat Kööpenhaminassa, Hortenissa ja Simlangsdalenissa. Näinä vuosina oli Suomen edustus PM-souduissa vielä varsin suppea, sillä Rönnbergin lisäksi niihin osallistui silloin vain Sunilan Soutajien Veikko Lommin nelosjoukkue.

Vuonna 1946 oli Aarhus Roklub kutsunut Soutumiesten nelosvenekunnan vieraakseen Tanskaan. Tämän matkan suoritti Syrjäsen joukkue, jossa silloin soutivat Veikko Janhonen, Harald Lindström, Ossi Ranta, Gotthard Syrjänen tahtina ja Kurt Lindholm perämiehenä. Matkan johtajana toimi Pekka Granqvist. Vielä samana vuonna vieraili seuramme kutsumana tanskalainen Köge Roklubin nelosvenekunta osallistuen Suomen mestaruussoutuihin soutustadionilla. Tämä tanskalaisjoukkue oli sinä vuonna voittanut Pohjoismaisen mestaruuden ja souti Helsingissä kilpailun ulkopuolella voittaen niukasti Sunilan Lommin venekunnan ja Soutumiesten nuoren Remeksen joukkueen. Seuraavanakin vuonna oli tanskalaissoutajia vieraanamme ja tällä kertaa olivat vuorossa Aarhusin nelossoutajat.

35-vuotta kestäneen tauon jälkeen pidettiin Pohjoismaiset mestaruussoudut Suomessa v. 1949. Yksikköluokassa edusti maatamme Eero Koivumäki,

- 36 -

joka valittiin samaan tehtävään seuraavanakin vuonna, jolloin PM-soudut suoritettiin Norjassa.

Soutumiesten lukuisa yksikkövenekanta oli vahvistanut erikoisesti pariairosoutua seurassamme ja niinpä Helsingin olympiakisojen soutulajeihin valittiin pariairokaksikkojen luokkaan veljekset Eero ja Keijo Koivumäki Soutumiehistä. Samana ja seuraavanakin vuonna he osallistuivat tässä veneluokassa Ruotsi—Suomi maaotteluun Waxholmassa ja Turussa.

Naisnelosemme hyvät suoritukset kotimaassa toivat sille mahdollisuuden maan edustukseen Euroopan mestaruussouduissa vuonna 1953 Kööpenhaminassa ja 1954 Amsterdamissa, jolloin varsinkin Amsterdamin EM-souduissa saavutettua loppukilpailun neljättä sijaa voidaan pitää erinomaisena saavutuksena. Tässä venekunnassa tapahtui sen aktiiviaikana eräitä soutajavaihdoksia. EM-kisoihin osallistumisen aikaan sen kokoonpano oli seuraava: Marjatta Seppälä, Greta Aalto, Eija-Liisa Sipilä, tahtiairo Inga Forsström ja perämies Liisa Koskinen.

Soutumiesten joukkueiden erikoistuminen kevyiden nelosten luokassa alkoi vuonna 1956, jolloin hyvistä hiihtäjistä kokoonpantu Neuvosen venekunta saavutti lajin mestaruuden kotimaassa. Seuraavana vuonna se valittiin Pohjoismaisiin mestaruuskilpailuihin ja saavutti hopeamitalin Hortenissa. Joukkueessa soutivat tällöin Seppo Neuvonen, Aki Salmela, Reino Putaansuu, Pentti Neuvonen ja perämiehenä toimi Ahti Laine.

Vuonna 1961 muodostettiin uuden karsintatavan — yksikkösoudun -perusteella kahdesta keskinkertaisesta nelosjoukkueesta paras mahdollinen venekunta miesten saavuttamien karsintatulosten perusteella. Nk. Niklanderin joukkue, johon nopeimmat soutajat tällä tavoin oli valittu, saavutti jo kahden viikon yhteisharjoittelun jälkeen yllättäen voiton kevyiden nelosten luokassa PM-soutujen karsintakilpailussa ja valittiin Kööpenhaminan PM-kisoihin. Bagsvärdin tunnetulla souturadalla Niklanderin nelonen lisäsi jo aikaisemmin alkanutta Suomen PM-soutujen lajivoittojen sarjaa ja saavutti myös ylivoimaisesti kunniakkaamman kilpailusaavutuksen mihin yksikään Soutumiesten joukkue on tähän mennessä yltänyt. Tämän Pohjoismaiden mestarijoukkueen muodostivat Aarne Partanen, Jorma Juutilainen, Seppo Kuvaja, tahtiairo Pauli Niklander ja perämies Kaj Backström.

Vuonna 1962 tämä joukkue suoritti Yrjö Laineen kuorma-autolla matkaten pitkän kilpailumatkan Saksaan, soutaen silloin Berliinin ja Hampurin regatoissa.

Kun Pohjoismaiset mestaruussoudut tänä vuonna pidettiin Tampereen Kaukajärvellä, oli Niklanderin kevyt nelonen jälleen valittu yhdeksi edustusjoukkueeksemme. Sen perämiehenä toiminut Kaj Backström oli jo tällöin ylittänyt perämiehen ihannepainon ja hänen tilalleen oli astunut toisen polven soutumies, Heikki Virta.

Useimmat edellä esitetyistä edustustehtävistä ovat olleet maan virallisia edustuksia, joita ovat edeltäneet tiukat kotimaiset karsinnat. Mielihyvin voidaan todeta, että Soutumiesten nais- ja miesjoukkueet näin usein ovat osoittaneet parasta suomalaista seututasoa. Korkeimpana saavutuksena on kuitenkin pidettävä v. 1961 saavutettua kevyiden nelosten Pohjoismaista mestaruutta.